Robotiikka

Kemecweld on viime vuosina yhä vahvemmin erikoistunut automaation järjestelmätoimittajaksi, jonka keskeisenä päämääränä on tuottaa asiakkaillemme tehokkaan tuotannon hallittua kasvua. Tehokkaaseen tuotantoautomaatioon kuuluu automaation ja erikoiskoneiden lisäksi oleellisena osana myös robotiikka, sisältäen laitteiden kokonaisvaltaisen suunnittelun ja ohjelmoinnin. Parhaimmillaan asiakkaamme ovat kertoneet parantaneensa tuottavuuttaan yli 50 % toimittamiemme automaatio- ja robottijärjestelmien avulla.

Kemec on menestynyt ankarasti kilpailluilla kansainvälisillä markkinoilla erityisesti siksi, että olemme pystyneet tiukasti erikoistumalla sisällyttämään toimituksiimme asiakkaan tuotantoprosessit huomioivan tietotaidon mahdollisimman laajana kokonaisuutena, joissa robotiikalla on usein merkittävä osuutensa.

Käytämme toimituksissamme  japanilaisia Motoman robotteja. Olemme Motomanin suomalainen System Partner toimittaja.